torstai 4. lokakuuta 2012

Pyllynpaikkoja

Dyykkasin uudet tuolit meidän keittiöön. Priimakuntoiset baarituolit löytyivät Etu-Töölöstä jätelavalta. Ne sopivat keittiöömme kuin nakutetut, myös, koska ruokapöydälle jäävä tila on niin pieni, ettei siihen mahdu mikään muu kuin baaripöytä. Nyt pitäisi vain löytää kiva sellainen. Ideoita?


Keittiöstä puuttuu vielä jalkalistat, älkää piitatko. Kuvassa näkyvän matonpätkän sain yhdeltä kirppikseltä ilmaiseksi, kun minulla oli kolikoiden sijaan lompakossani vain seteleitä (olin juuri käynyt pankkiautomaatilla). Nolotti hieman. Saisipa Suomessakin kymppejä automaateista kuten Saksassa.

Olohuoneen pinnatuolin olen ostanut joskus Munkkiniemestä viidellä eurolla ja tuonut kotiin julkisilla. Pari viikkoa sitten se sai ylleen uuden valkoisen värin lohkeilleen lakatun koivupinnan sijaan. Nyt se istuu olohuoneen nurkkaan tuunattua pöytää vastapäätä tosi kivasti.


Zeus-taulu on lukioaikainen kuvistyöni, jonka löysin muuton yhteydessä vintistä. Iskin sen Ikean kehyksiin ja voilá, minusta se näyttää ihan kivalta. Taulut eivät ole enää lattialla tuolla tavoin feng shui -henkisesti, käytimme viime sunnuntain niiden nakutteluun seinälle. :)

Kotini avaruutta ihmettelen edelleen melkein päivittäin. On ihanaa, kun on melko vähän huonekaluja ja paljon tilaa liikkua.

2 kommenttia:

  1. Valkoinen tuoli on superkaunis! Samoin myös taulu on hieno, olet taitava!
    Ystävättäreni löysi myös (Töölöstä) jätelavalta sellaisen vanhan singerin (pöytä + kone).. Uskomatonta!
    Pitäisi tehdä siitä postaus, sain sen eilen!

    (USKOMATTOMAN vaikeat nuo sanavahvistukset kommentoidessa, olen jo neljä saanut väärin vaikka kuinka yritän katsoa... yritän vielä pari kertaa, sitten en pysty jättämään kommenttia :( )

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynnistä ja kommentista! Kantakaupungissa on usein kuolinpesälavoja, joista löytää kaikkea ihmeellistä. Tätäkään lavaa mun ei ollut tarkoitus mennä penkomaan, mutta kun näin sen, en voinut olla ihan vain kurkistamatta. :D

    Bloggerin sanavahvistukset on joo ihan hirveitä, mutta en tiedä miten sen saa otettua pois päältä. :/

    VastaaPoista