perjantai 14. syyskuuta 2012

Terve ja kiitos kirjoista

Kävelin yhtenä päivänä töistä kotiin jumppakassi olalla. Matka tyssäsi hetkeksi roskalavan kohdalle, kun en vaan päässyt siitä ohi. Lavalla oli muun muassa ihana 1960-luvun laverisänky (jonka jätin sinne), pari laatikollista ysärivaatteita ja laatikollinen kirjoja. Kirjojen heittäminen roskikseen on minusta jotenkin tosi väärin, joten sukelsin siihen laatikkoon.

Mukaan tarttui pari teosta. Granddaughter's Inglenook Cookbook on paksu kirja täynnä amerikkalaisia reseptejä. Löytyy mm. erilaisia vanukkaita, kastikkeita, meat loafia, ateriakokonaisuuksia ja hillittömän laaja piirakkaosasto. Pumpkin Pien kohdalle on kirjoitettu marginaaliin Jodie's favorite dessert. Kirja on ollut ainakin kahdella eri omistajalla omistuskirjoituksista päätellen, ja silti priimakunnossa. Vanhempi omistus on vuodelta 1945.

Mitähän Sharon ja Wilma tekevät nykyisin, ovatko hengissä ja miksi he eivät enää kokkaa ruokia tästä kirjasta?

Minä aion joka tapauksessa valmistaa jenkkiherkkuja pian, käpertyä soffannurkkaan piirakkalautasen kanssa ja lukea Ingalsin Lauraa.

4 kommenttia:

  1. Voi apua mikä löytöjen tekijä sä olet!Olen kyllä ihan samaa mieltä kirjojen pois heittämisestä,lahjoittaisivat vaikka johonkin...No sun onni kuitenkin tällä kertaa;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos vierailusta! Varmaan ihmiset heittävät nykyisin kirjoja pois, kun divarit ottavat vastaan vain sellaisia, mitkä saavat satavarmasti kaupaksi. Sit niitä ei muka jakseta kärrätä kierrätyskeskukseen tms. eikä ehkä tiedetä, et useimmat kierrätyspuljut jopa hakevat kamaa kotoa pyydettäessä.

    Mutta toden totta, onni oli matkassa! En todellakaan ole mikään kovin keittiöihminen, mutta ehkä tuo kirja innostaa kokkailemaan. Ainakin riisivanukasohjetta aion kokeilla mahdollisimman pian, omnomnom.

    VastaaPoista