Dyykkausreissulla

Ihmiset heittävät roskalavoille käsittämättömiä juttuja. Eilen bongasin Pursimiehenkadulta jätelavalta muun muassa pinon vanhoja matkalaukkuja (vinkkinä niitä sisustuksessa käyttäville, tsiigailkaa lavoille). Lisäksi siellä oli kaksi ihan hyväkuntoista työtuolia, uusia pehmusteita kaipaava vaaleasävyinen sohva, kaunis puinen verhotanko, kaksi keittolevyä sisältävä keittotaso ja pari nojatuolia.

En ottanut Pursimiehenkadulta mitään mukaani, mutta toiselta lavalta matkan varrelta dyykkasin itselleni kauniin, käyttämättömän nahkalompakon.

Sen sijaan Hermannista dyykkasin jokin aika sitten täyspuurunkoisen, ehkä 1960-lukulaisen vanhan nojatuolin (korjatkaa vuosikymmen, jos olen väärässä). Pehmusteet puuttuivat, mutta runko oli hyvässä kunnossa. Miten joku onkin voinut heittää tämän pois, no, toisen roska on toisen aarre.

Sitten matkustin tuolin kanssa ratikalla kotiin. Lapsiperheet katselivat epäluuloisina, kun raahasin rungon ratikan keskiosaan. Pelkäsivät kai, että vien sen kanssa yhden vaunupaikoista. En vienyt, tuoli mahtui kivasti nivelen kohdalle.

Sitten kotona pyyhin rungon kaikkialta puhtaaksi, mittasin tuolin osat ja painelin Etolaan ostamaan vaahtomuovia pehmikkeeksi. Sieltä sitä saa ihan omien mittojen mukaisia palasia. Ikea-reissulta vielä valkoista verhoilukangasta, ompelukoneella surrur ja voila, tuolilla on aivan uusi ilme, josta valokuva tulee aivan lähiaikoina. Kokonaisbudjetti tuolin kunnostukseen oli ehkä 35 euroa.

Edellisen postauksen löydöistä yksi kippo sai viikonloppuna täytteekseen valkoisia viinimarjoja. Omnomnom, kyllä nyt kelpaa. Ihania varsinkin maustamattoman kevytviilin kanssa iltapalaksi.

Jostain rakennusjätelavalta pitäisi dyykata vielä palanen kakkosnelosta sohvapöydän tekoa varten. Voisihan sitä toki ostaakin, mutta periaatteessa kannatan enemmän dyykkausta. Olen katsastellut läpi vaikka kuinka monta lavaa, mutta sopivaa pätkää ei ole vielä löytynyt. Vinkata saa, jos keksii sellaisen jostain.