Uuden vuoden aloitus

Oli uusi vuosi, oli miniloma (vapaata perjantaista tiistaihin). Ja tänä aamuna arki sitten iskikin vasten kasvoja, kun heräsin aamulla herätyskelloon aivan liian aikaisin ja nousin sängystä sateen ropistessa ikkunaa vasten. Tässä säätilassa tekisi niin mieli nostaa kytkintä, ottaa äkkilähtö lämpimään.

Jätelavalta dyykkaamani keraaminen Kyproksen kartta tuntuu ah niin kovin kutsuvan puoleensa.

Lahjontaa

 Lyhyt katsaus joihinkin väsäyksiin, jotka löysivät tiensä joulupaketteihin.

Yhden työtoverin ekaluokkalainen tytär sai Barbien vaatteita. Muun muassa pinkin mekon kesäisempiin leikkeihin, sekä villapaidan ja punaisen pipon talvisempaa säätä varten. Nämä on neulottu Sticka till Barbien ohjeilla. Tuo sivusto on muuten ihan mahtava, sieltä löytyy yli tuhat ilmaista neuleohjetta barbeille. Peppi Pitkätossun asu, hääpukuja, Lucian asu, Abban euroviisuvermeet, Tre Kronor -pelipaita... you name it.  Accessories-osastosta löytyy laukkuja, kasseja, hattuja, häähuntu...

Ompelin toisten työtoverien joulupaketteihin Maria Halkilahden ohjeella teepussilompakot, jotka täytin Clipperin After Dinner Mints -teellä. Rinnalle laitoin levyn Green & Black -reilun kaupan luomuminttusuklaata.

Tapaninpäivän talo

Joulu meni perheen kanssa juhliessa ja flunssassa. Piparitalo selvisi tapansa mukaan aatonaatosta tapaninpäivään asti. Eilen se sitten syötiin (tai no, puolet siitä, syöjiä oli 14, mutta tuollaista määrää sokeria ei kestä erkkikään).

Lapsuudenkodissani pipareita säilytettiin Fazerin ruskeassa peltipurkissa. Muistan vieläkin, miltä tuon rasian avaaminen kuulosti, kun hiivin salaa keittiöön hakemaan pipareita ja mehua.

Vanhan ajan räsymatot

Kävelin Tuomiokirkon ohi taannoin palaverista tullessani. Oli sattumalta se sininen hämärän hetki juuri ennen pimeää ja kirkko näytti iltavalaistuksessaan tosi kauniilta. Pakkohan siitä oli ottaa kuva.

Hassua, miten kauniita asioita Helsingin ydinkeskustassakin on, ja miten ne ovat itselle niin jokapäiväisiä, että niistä yleensä harppoo kiireisenä ohi. Opiskelin kuusi vuotta yliopistossa aivan Tuomiokirkon vieressä. Silti pysähdyin hyvin harvoin ihailemaan kirkkoa. Jos tämä sijaitsisi vaikka Roomassa ja olisin käymässä siellä, pysähtyisin taatusti heti valokuvaamaan.

Löysin kirppikseltä kaksi kappaletta mummon aikaisia vanhan ajan räsymattoja, 14 €/kpl. Just tuollaisia iloisen sävyisiä ja puuvillakuteesta kudottuja olen etsinytkin. Näissä on ihan oikeasti jonkun vanhat verhot ja lakanat. Satunnaisotos makuuhuoneesta kohti eteistä näyttää mattojen sijainnin.

Meidän kodissa ei ole juurikaan hukkaneliöitä. Monista isoista töölöläisasunnoista poiketen meidän eteinen ja halli ovat aika pienet, seinät molemmissa katosta lattiaan täynnä kiinteää kaappitilaa ja ne neliöt ovat sitten muissa (hyödyllisemmissä) huoneissa. Eteinen vaatii silti pitkän ja kapean maton, jolloin räsymatto sopi sinne kuin valettu. Toisen räsymaton laitoin makuuhuoneeseen parantamaan akustiikkaa.

Meidän koti on joulukoti vain glögin tuoksun perusteella. Ostin vahingossa Marlin mustikkaista glögitiivistettä. Minusta se haisee ihan saippualta ja eka mukillinen maistui hieman erikoiselta, mutta Tutkijamies piti siitä heti. Nyt minäkin olen jo tottunut siihen.

Joulumuistamisia

Tähän aikaan vuodesta puikot kilisevät tuplanopeudella, kun kaikki pitää saada valmiiksi pukinkonttiin (ai miten niin viime hetken ihminen). Aloitin toki joskus syys-lokakuussa, mutta seurapiiri on laaja ja joitain tilaustöitäkin on tullut tehtyä.

Kukkasukat Dropsin ohjeella matkaavat esimieheni joulupakettiin (koko tiimiltä, ei pelkästään minulta, vaikka minä teinkin) ja muutkin tiimikaverit saavat pienet muistamiset.

Kävin myös Vanhan joulumyyjäisissä viime viikolla ja herkkua oli siellä taas monenlaista. Ostin itselleni kissalapaset Kaivopihalla kojussaan päivystävältä virolaismummolta. Kukaan tosi harvoin neuloo mulle mitään, koska itse teen muille niin paljon. Miten se sananlasku suutarin lasten kengistä taas menikään.

Merja Osanen myy luonnonkasveista tehtyjä koruja ja voi luoja miten kauniita. Erityisesti muhun teki vaikutuksen sellainen riipus, jossa on peilin ja lasin väliin aseteltu herkkä voikukanhahtuva. Siis tiedättehän, sellainen pieni laskuvarjon näköinen ilmassa lentelevä asia, jonka toisessa päässä on siemen.

Yhtään joululaulua en ole vielä(kään) kuunnellut, enkä laittanut yhtään joulukoristetta (joita en tosin myöskään omista), enkä ole ostanut edes joulupaperia lahjoja varten. Sen sijaan säntäilen töiden, sh'bam- ja coretuntien sekä sohvalle perustamani neulenurkan väliä. Onhan tässä vielä viikko...

Joulukortit vol. 2012

Tänä vuonna joulukorttien tekeminen ei ollut tuskaa, vaan aiheutti hervotonta hihitystä. Lainasin röyhkeästi idean (kiitos Norsis) ja keksin rinnalle uusia.

Mut tää talvi, ihan oikeasti. Yritä nyt kuvata mitään, kun aattoilta (ja muutkin illat) pitkä on, taival valoton. Petteri vois kyllä nenässään valon tuoda pimeään, mun puolesta. Tai vaikka keväänkin ihan jo kohta.

Libanonilaista leipää ja tunnustus

Pidimme itsenäisyyspäivän jälkeisenä päivänä pienet 50–60 hengen kekkerit. Tarjoiluina oli muun muassa paria erilaista suolaista piirakkaa, salaattia, hummusta (tässä ohjeessa neuvottu tahinin korvaaminen paahdetuilla seesaminsiemenillä ja seesamiöljyllä tuotti btw entistä herkumman tahnan), tapenadea ym. vegaanisia tahnoja ja libanonilaista leipää. Brownieitakin tein ihan tapporeseptillä. Yleensä en tykkää mistään taikinoista piparitaikinaa lukuun ottamatta, mutta tämä oli ihanaa. Kai nyt, kun valmistus alkaa siten, että otetaan litra sokeria, puoli kiloa voita, 8 kananmunaa ja pari levyä tummaa suklaata. Omnomnom.

Libanonilainen leipä tahnojen kanssa oli ihan ässää. Ideana on se, että leivän avulla on helppo tarttua kaikkeen. Valmistus tapahtuu siten, että tehdään taikina, annetaan sen kohota hellan vieressä pari tuntia, pilkotaan se pieniin paloihin (ohje käskee tehdä 8 palaa, mä tein varmaan noin 18 koska halusin vähän pienempiä leipiä), kaulitaan palat ohuiksi lettusiksi ja paistetaan ne öljyämättömällä teflonpannulla, noin minuutti per puoli.

Ylimmässä kuvassa näkyy myös lempparikeittiövälineeni. Olen ostanut (tai siis ruinannut mummua ostamaan itselleni) lasten puukaulimen joskus pienempänä Kuopion torilta. Minikaulin on ihan korvaamaton väline esim. näiden leipien tai venäläisten hapankaalipiirakoiden teossa. Hapankaalitäytettä muuten kandee modata lisäämällä siihen snadisti seesaminsiemeniä.

Uusi keittiö on villinnyt minut. Ennen leivoin ehkä kerran vuodessa ja kokkasin vain kun oli pakko, nyt kutsumme koko ajan ystäviä kylään ja kokkailemme muutenkin enemmän kuin ennen. Etenkin noi tammitasot ovat ihan parhaat, olkoonkin, että niitä joutuu välillä öljyämään.

Kiitos myös tunnustuksesta There Are Lilac Trees in My Part of Town -blogin Merville!

Ohjeiden mukaan tunnustuksen saajan:
1. Pitää kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle neljälle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle neljälle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan neljä satunnaista asiaa itsestään.

Mä skippaan nyt kylmästi kohdat kaksi ja kolme, koska tämä on varmaan kiertänyt jo koko blogosfäärin. Paitsi jos et ole saanut tätä, niin nappaa toki mukaasi. :) Ja ne neljä asiaa, mitä ette ehkä minusta vielä tienneet:

1. Rakastan hyviä viskejä. Erityisesti skottilaista savunmakuista, mutta myös hedelmäisempi irlantilainen kelpaa mainiosti. Kävisin Pikkulinnussa paljon useammin, jos sinne olisi Töölöstä yhtä lyhyt matka kuin esimerkiksi Tinttiin. Tilaan viskini rinnalle lasillisen vettä.

2. Musiikkimakuni sisältää kaikkea Beatlesista Metallican ja Die Toten Hosenin kautta Dj Boboon. Kuuntelen paljon progea. Lempibändini kautta aikojen on Pink Floyd.

3. Sana 'samppanja' kirjoitetaan samppanja. Ei shamppanja, eikä varsinkaan shampanja. Jostain syystä tuo kirjoitusvirhe saa minut näkemään aivan erityisellä tavalla punaista, vaikka en muuten varsinainen kielipoliisi olekaan. Oi shampanjistit, miksi ette puhu myös vaikkapa vhiskistä tai cognjakista?

4. Symppaan Itä-Helsinkiä ja mielestäni Helsingin kauneimmat rannat löytyvät Vuosaaresta. Period. Paitsi unohtakaa Aurinkolahden rantabulevardi ja tsekatkaa sen sijaan viereiset Kallahdenharju ja Skatanniemi.

Vieraat muuten kehuivat sekä tarjoiluja että meidän kotia yli äyräiden, mistä tuli tosi hyvä mieli. On kiva kutsua porukkaa kylään, kun vihdoin on sellainen koti, johon mahtuu. Osa vieraista on toki kahlannut uskollisesti meidän bileet läpi aina sieltä 13 neliömetrin opiskelijasoluhuoneesta asti, parin noin 50-neliöisen kämpän kautta nykyiseen lukaaliin. Joukkoa on jatkettu sitten vuosien varrella aina uusilla tuttavuuksilla ja lopputuloksena on harvinaisen kiva lähipiiri. Kiitos kaikille, jotka olitte mukana!