keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Väri-iloa

Kotiakin voisi kohta kuvata, kun 60 muuttolaatikkoa poistui vihdoin(!!!) eilen nurkista. Sitä ennen kuitenkin väri-iloa päivään. Mulle vihjattiin, että kaverin kohta kaksivuotias saattaisi tarvita villasukkia ja saamansa pitää.



Tekeillä on toisetkin, vaaleansiniset palmikkosukat samalle lapselle. Ja tietysti onnistuin jo tyrimään niiden kanssa... Kiikutin aamulaten töihin olkalaukun sisällä, kun bussikuskeilla on meillä päin tapana usein evätä kahvimuki kädessä pysäkillä seisojalta pääsy bussiin. Matka sujui muuten hyvin, mutta perillä mukia laukusta onkiessani onnistuin puristamaan sitä niin, että kansi irtosi vähän ja noin ruokalusikallinen lattea läikähti laukkuun. Suoraan sille tekeillä olevalle villasukalle, tietty.

Töissä pääsinkin sitten heti neulepyykille. Mahdoin olla näky, kun pyykkäsin vessassa neuletta, josta puikot yhä törröttävät joka suuntaan.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Lagausta

Elämä kaupungin keskustassa on parhaimmillaan hyvin aktiivista. Joka paikkaan tulee lähdettyä, kun kerran on niin lyhyt matka. Lisäksi, kun sekä työpaikalla että metrin päässä kotiovelta on jumppakeskus, ei ole juuri tekosyitä jättää liikkumatta. Mutta työpäivän ja jumpan jälkeen ihan pelkkä lagaus on parasta mitä tiedän.

Tunnustan, kylmä vissypullo ja kaukosäädin ovat melko usein seuranani iltaisin, etenkin jos mies tekee pitkää päivää. Enkä todellakaan kuulu niihin, jotka voivat sanoa katsovansa telkusta pelkkiä uutisia ja Teemaa. Ehei, minä katson Huippista, Project Runwayta, Gossip Girliä ja muuta hömppää. Näiden vastapainoksi käyn joskus oopperassa, virkkaan pitsiä ja luen venäläisiä klassikoita.

 Pehmohylje, virkkaustyö ja torkkuhuopa ovat parasta lagausseuraa.

Töissä minut tunnetaan paitsi ammattitaidostani, myös tavastani lukea Tuksun blogia. Viidakon tähtöset olivat viikkoni kohokohta, joskin katsoin sen aina netistä jälkeenpäin, kun lähetysaika meni päällekkäin joogatunnin kanssa. Ainoastaan Big Brotheriin en ole kajonnut. Katsoin joskus yhden jakson, enkä tykännyt.

Mitä salaisia tai ei-niin-salaisia paheita teillä on?

perjantai 14. syyskuuta 2012

Terve ja kiitos kirjoista

Kävelin yhtenä päivänä töistä kotiin jumppakassi olalla. Matka tyssäsi hetkeksi roskalavan kohdalle, kun en vaan päässyt siitä ohi. Lavalla oli muun muassa ihana 1960-luvun laverisänky (jonka jätin sinne), pari laatikollista ysärivaatteita ja laatikollinen kirjoja. Kirjojen heittäminen roskikseen on minusta jotenkin tosi väärin, joten sukelsin siihen laatikkoon.

Mukaan tarttui pari teosta. Granddaughter's Inglenook Cookbook on paksu kirja täynnä amerikkalaisia reseptejä. Löytyy mm. erilaisia vanukkaita, kastikkeita, meat loafia, ateriakokonaisuuksia ja hillittömän laaja piirakkaosasto. Pumpkin Pien kohdalle on kirjoitettu marginaaliin Jodie's favorite dessert. Kirja on ollut ainakin kahdella eri omistajalla omistuskirjoituksista päätellen, ja silti priimakunnossa. Vanhempi omistus on vuodelta 1945.

Mitähän Sharon ja Wilma tekevät nykyisin, ovatko hengissä ja miksi he eivät enää kokkaa ruokia tästä kirjasta?

Minä aion joka tapauksessa valmistaa jenkkiherkkuja pian, käpertyä soffannurkkaan piirakkalautasen kanssa ja lukea Ingalsin Lauraa.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Laukkunen

Ompelin laukun. Elm Streetin kuvallisilla ohjeilla se oli enemmän kuin helppoa.


Kangas on itselleni tekemäni farkkuhameen jämiä ja valkoinen vuorikangas kesämekon jämiä, vetoketju kirpparilta. Aikaa tähän meni ehkä tunti.

Tuloksena söötti pieni laukku yhdistettäväksi vaikka farkkuhameen ja mustan paidan kanssa. Näitä tekee helposti vaikka lahjaksi.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Merde I love them Jimmy Choo

Olen hulluna kenkiin ja tykkään piirtämisestä. Kun nämä kaksi asiaa yhdistää, syntyy...

Piirsin tämän alun perin julistekoossa ja pienensin blogia varten. Kenkiin on otettu mallia aidoista Manolon jalkineista. Nuo tammenlehväkengät alhaalla keskellä voisin ostaa vaikka heti, oi ja voi.

Jaa mistäkö tämä lausahdus on? Lady Gagalta tietenkin. Biisin on alun perin esittänyt Heidi Montag. Itse tykkään enemmän Lady Gagan versiosta, jo ihan siksi, että tuo kohta jossa luetellaan tuotemerkkejä on Gagan esittämänä varsin veikeä.

torstai 6. syyskuuta 2012

Syystunnelmia

Syksyn tunnelma on aivan omaa luokkaansa. Äänet, valo, tuoksut... Tiedättehän sen ihanan, kirpeän tuoksun viilenevässä ilmassa. Kun kävelin eilen kotiin, ilta-aurinko loi Meilahden kallioilla kuihtuvaan heinikkoon viimeisiä säteitään.

 Syksyllä auringonvalon spektri on erilainen kuin kesällä. Minä tykkään syysvalosta kovasti.

Meilahden kallioilla kasvoi myös maksaruohoa tai jotain muuta jännää mehikasvia. Tunnistaako joku tämän?

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Tossut minihipsterille

Lähipiiriin on tulosssa taas useampi vauva. Virkkuukoukku on siis suihkinut, koska pitäähän minihipstereillä kengät olla. Itsekin omistan useammat Converset, joista kuvassa parit. Pinkit ovat melkein loppuun käytetyt, on siinä hilkulla, ettei pohjasta mene pikkusormi läpi. Onneksi kaapissa odottavat mm. oliivinvihreät tossut käyttöönottoa.

Virkattuihin tossuihin mulla ei ole mitään ohjetta, mutta niitä varmaan löytyy netistä pilvin pimein. Ainakin Ravelryssä on ja tämä portugalilainen kuva kuvalta -ohje näyttäis kans aika hyvältä.